![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
||||
4. Muurien suojassa Ja kuitenkin, kaiken tämän meitä ympäröivän kuva- ja äänitulvan keskellä, jossain syvällä sisällämme, näyttävät värit ja äänet kadonneen. Siellä tuntuu vain mustavalkoiselta, hämärältä ja hiljaiselta. Sielumme sisällä on kuin synkkä metsä, jonka takana on ikivanha kivilinna. Sen muurien suojiin pakenemme. Tuo meidän kaikkien syntymälahjaksi saama suojapaikka on kuin hautaholvi, jonka kuolonrauhaan vetäydymme lepoon. Mielemme paksujen muurien sisällä turtuu elämäntuskamme, eivätkä ulkopuolisten äänet sinne kuulu. Niinpä ennen keski-ikää kadotamme luovuutemme. Tulemme niin urautuneiksi ja uudistumiskyvyttömiksi, että paljon ennen kuolemaamme me olemme olleet jo henkisesti kuolleita. Nuoruudestamme ja elämänkyvyistämme ovat jäljellä pelkät muistojemme hautakivet. Mutta voiko kärsimykseltä itsensä täysin turruttaa, tunteensa täysin tappaa ja elää vain paeten kaikkea? Eivätkö valvotun yön tuskaisat tunnit paljasta, että koko elämän työntäminen pois näkyvistä mustaan säkkiin on mahdotonta? Kivilinnan holveihin tietoisuudesta piilotetut asiat ja purkamattomat tunteet alkavat elää siellä omaa painajaismaista elämäänsä ja muuttavat suojalinnan mustaksi kauhulinnaksi, haamujen ja mörköjen pimeäksi maailmaksi. Kuinka kukaan voi elää ilman elämän värejä? |
||||
Näyttelyn esittely | Elisan avoin kirje Osa 1. Raunioita, bittejä, mielettömyyttä Johdanto osiin 2. - 9. |