...edellinen sivu     seuraava sivu...

4. Muurien suojassa

Ja kuitenkin, kaiken tämän meitä ympäröivän kuva- ja äänitulvan keskellä, jossain syvällä sisällämme, näyttävät värit ja äänet kadonneen. Siellä tuntuu vain mustavalkoiselta, hämärältä ja hiljaiselta.

Sielumme sisällä on kuin synkkä metsä, jonka takana on ikivanha kivilinna. Sen muurien suojiin pakenemme. Tuo meidän kaikkien syntymälahjaksi saama suojapaikka on kuin hautaholvi, jonka kuolonrauhaan vetäydymme lepoon.
Pakoon näännyttävää työtä.
Pakoon ihmisten ja puolison ilkeitä sanoja.
Pakoon kadotetun rakkauden tuskaa.
Pakoon arvojen sortumisesta johtuvia pettymyksiä.
Pakoon piinaavia tunteita ja tarpeita.
Pakoon totuutta ja sen vaatimia asenteiden, toimintatapojen ja arvojen muutoksia.

Mielemme paksujen muurien sisällä turtuu elämäntuskamme, eivätkä ulkopuolisten äänet sinne kuulu. Niinpä ennen keski-ikää kadotamme luovuutemme. Tulemme niin urautuneiksi ja uudistumiskyvyttömiksi, että paljon ennen kuolemaamme me olemme olleet jo henkisesti kuolleita. Nuoruudestamme ja elämänkyvyistämme ovat jäljellä pelkät muistojemme hautakivet.

Mutta voiko kärsimykseltä itsensä täysin turruttaa, tunteensa täysin tappaa ja elää vain paeten kaikkea? Eivätkö valvotun yön tuskaisat tunnit paljasta, että koko elämän työntäminen pois näkyvistä mustaan säkkiin on mahdotonta? Kivilinnan holveihin tietoisuudesta piilotetut asiat ja purkamattomat tunteet alkavat elää siellä omaa painajaismaista elämäänsä ja muuttavat suojalinnan mustaksi kauhulinnaksi, haamujen ja mörköjen pimeäksi maailmaksi.

Kuinka kukaan voi elää ilman elämän värejä?

...edellinen sivu     seuraava sivu...

Näyttelyn esittely | Elisan avoin kirje

Osa 1. Raunioita, bittejä, mielettömyyttä

Johdanto osiin 2. - 9.
Osa 2. Kaupungin valot | Osa 3. Faarao ja Orja | Osa 4. Muurien suojassa
Osa 5. Ruoskijan loppu
Osa 6. Herääminen kevääseen | Osa 7. Meren ja metsän sylissä | Osa 8. Värien jäähyväiset | Osa 9. Musta ja Valkea Kuolema

Osa 10. Elämän Värit