|
||||
|
||||
8. Värien jäähyväiset Kypsinä nuokkuvat kellanruskeat viljatähkät. Tulee sadonkorjuun aika. Pitenevät ja viilenevät yöt muistuttavat syksyn tulosta ja luonnon vihreys alkaa kadota. Pian pukeutuvat metsät ja maa keltaiseen, ruskeaan ja punaiseen. Kostea tuuli viskoo lehtiä pyörteisiinsä. Aamun huurre hopeoi maan. Linnut muuttavat pois ja jäljelle jääneet tuntevat kylmän puhurin höyhenpuvussaan. Syksyssä on tunnetta lähestyvästä surusta. Ennen hautaan vaipumistaan puhkeaa luonto kuitenkin vielä kevään veroiseen ilotulitukseen sen värien julistaessa meille: "Me palaamme vielä takaisin!" "En tuntenut ennen vuodenaikoja, sillä luonto oli tullut minulle vieraaksi. Syksyn värit ja sen tunteiden kokeminen avasivat minulle uuden maailman. Kulkiessani metsässä näin maan vielä ennen lepoon menoaan tarjoavan kypsiksi tulleita antimiaan: punaisia puolukoita ja mitä erilaisimpia sieniä. Minä näin, kuulin ja tunsin myrskyaaltojen pärskeen rantakalliolla. Tunsin sateen ja sumun märän kosketuksen ihollani. Mikä värien voima onkaan syksyssä, tuossa väkevien tunteitten ja luopumiseen valmistautumisen ajassa! Mikä ulkonaisesti alkoi minulta kadota, muuttui sisäiseksi ja niin minä vuosikymmenten tauon jälkeen aloin itsekin tulkita näkemääni väreillä."
|
||||
Näyttelyn esittely | Elisan avoin kirje Osa 1. Raunioita, bittejä, mielettömyyttä Johdanto osiin 2. - 9. |