|
Victor A. FinnBerg: Kasvihuoneilmiössä 22.7.2006 - 9.5.2008 Kaikki myynnissä olevat valokuvat |
 |
Näyttelyn esittely | Elisan avoin kirje Osa 1. Raunioita, bittejä, mielettömyyttä Johdanto osiin 2. - 9. |
 Kuva 91. Riisuttu rantametsä |
 Kuva 92. Kosken taistelua jäätä vastaan |
||
 Kuva 94. Talven henkäys |
|||
|
|
 Kuva 98. Jäljet lumessa |
||
 Kuva 99. -25°C |
 Kuva 100. Sinistä ja valkoista |
||
 |
 Kuva 104. Jäämosaiikkia |
||
Kuva 93. Harmaata, ankeaa, märkää
9. Musta ja Valkea Kuolema
Tummina piirtyvät puut taivasta vasten. Vain paljaat luurangon kaltaiset perusrakenteet ovat enää näkyvissä. Taivas muuttuu harmaaksi, alkaa sataa räntää ja lunta. Mustan, harmaan ja valkoisen eri sävyt vahvistuvat kaikkialla. Vedet jäätyvät ja ihmeellisiä huurteisia mosaiikkipintoja tulee näkyviin.
"Talvi vailla valkeaa peitettä on kuin hautaamaton suru, kuin peittämättä jätetty kuolleen ruumis. Rännän ja märän, mustan saven keskellä löydän sellaista mikä kuuluu meidän kaikkien yhteiseen ihmiselämään. Vasta kun siitä riisutaan kaikki ulkoinen, tulevat esiin sen perusrakenteet. Alkutalven lohduttomuudesta löydän kosketuspinnan niille tunteille, joita olin sisimpäni pimeyteen sullonut.
Ja kuitenkin, tässä luonnon kuoleman synkimmässä alhossa tunnen jotain väkevämpää kuin lämpimän kesäpäivän valossa. Kuutamoyö raunioilla muistuttaa minua kaiken katoavaisuudesta, kaiken inhimillisen ajallisuudesta, mutta myös siitä kaiken yläpuolella olevasta salaperäisestä Voimasta, Viisaudesta ja Kauneudesta, mikä hallitsee koko maailmankaikkeutta."
Kun kuollut maa peittyy lumivalkeaan lakanaan, näkyy vasta talven suurenmoinen kauneus. Se on valkoisen ja läpikuultavan, kirkkaan kristallin kimmellyksen kauneutta. Valkoinen väri sisältää kaikki värit, lumikidekin hohtaa sateenkaaren värejä! Pimeimpänäkin aikana voi olla kesääkin valoisampaa! Kauneutta on kuolemassakin, kuin sitä ei olisi oikeastaan edes olemassa; kuin kuolleilta näyttävät puut saisivat itselleen enkelien siivet ja puhtaan valkean puvun.
Jäisessä tuulessa huojuvat kaislat palauttavat mieleen kuitenkin Kuoleman.
 Kuva 102. Kaisloja jäällä 1. |
 Kuva 103. Kaisloja jäällä 2. |
"Kuinka heikkoja me kaikki olemmekaan, kuin kylmän tuulen taivuteltavia ruokoja. Mutta kuolemankin, kaiken unohduksen keskellä, kuljen kohti taivaan valoa, auringon taivaalle piirtämää merkkiä. Valo voittaa vielä, jäät sulavat, kevät saapuu ja ilo koittaa surun jälkeen."
Kuva 101. Kohti taivaan merkkiä
Kuva 105. Jälleen murtuvat jäät!
Näyttelyn esittely | Elisan avoin kirje
Osa 1. Raunioita, bittejä, mielettömyyttä
Johdanto osiin 2. - 9.
Osa 2. Kaupungin valot |
Osa 3. Faarao ja Orja |
Osa 4. Muurien suojassa
Osa 5. Ruoskijan loppu
Osa 6. Herääminen kevääseen |
Osa 7. Meren ja metsän sylissä |
Osa 8. Värien jäähyväiset |
Osa 9. Musta ja Valkea Kuolema
